Sanon, kun kerran voin: joo, edelleen ahdistaa. Mutta ei paha. Kyllä tästä selvitään. Juhannuskin on jo sunnuntaita vaille ohi. Ja sitäpaitsi sain nukuttua viime yön! Ihanaa. Yhdeksän ja puoli tuntia vain yhdellä väliheräämisellä. Ja lapsetkin nukkuivat melkein kellon ympäri.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Vaikka juhannus kului ihan vain tässä kotona ja kokolla, niin huomasin pari tärkeää asiaa. Ensinnäkin sen, että minulla ON ystäviä, jotka välittävät. Se on ehkä kuitenkin elintärkeää tässä elämässä. Se, että sinusta välitetään. Kiitos, rakkaat.

Toinen juttu, jonka huomasin, on se, että on uskottava toivoa olevan. Muuten ei jaksa nousta sängystä. Toivoa toivat mukanaan pikkusiskoni, jotka ovat niin eläväisiä, että väkisinkin siitä jotain tarttuu takkiin.

Toivoa, iloa ja välittämistä sain myös mieheltä, jonka olemassaolo ilahduttaa minua aina. Jo hänen kuvansa saa minut hymyilemään. Eipäs. Jo hänen ajattelemisensa saa minut hymyilemään ja sydämeni lyömään pari lisälyöntiä. Juhannuksena saa toivoa ja tehdä taikoja. Minä niin toivon, että sinä olisit... 

Kuva: Lasse Huittinen

(tämä ja muitakin: http://lasse.1g.fi/kuvat/)