Nyt on keskusteltu.
Ja päätetty lopettaa seurustelu.
Sattuu taas vähän entistä enemmän.
Mutta ehkä elämä voittaa, sillä onhan tämä "järkevää".

Miten se onkaan niin, että maailmankirjallisuuden klassikot ovat pullollaan tarinoita  suuresta rakkaudesta. Tunteet repivät niissä ihmisiä. Tietenkin Suurimmat Opukset päättyvät surullisesti, mitä koskettavaa ikuisessa onnessa olisikaan? Rakkaus. Haaveista kaunein (vaikka sanana suomessa sangen ruma...). Minä rakastan niin paljon.

Kuitenkaan rakkaus ei riitä mihinkään, jos se perustuu vain tunteisiin. Eikä se riitä silloinkaan, vaikka olisi tahtomista mukana. Johan sen osoittavat klassikotkin. Kaikkein tärkeintä suhteen onnistumisen kannalta on arki. 
Suhteet kaatuvat arkeen, eivät juhliin.

No, niinhän se on, että nyt on paha olla, koska tunteet eivät seuraa järkeä. Ne eivät millään suostu tajuamaan, että homma ei toimi, kun arki ei toimi. Rakkaus, joka vastikään sai äänensä kuulumaan vuosien hiljaiselon jälkeen, ei haluaisi siirtyä hyllylle jälleen. Eikä sitä saa hyllylle huuhtomalla alkoholilla, tai unohtamalla sen olemassaolon. Itkukaan ei auta, eikä katkeruus. Ehkä rakkauden saa kuriin tuo kaikkein suurin voima, joka maailmaa hallitsee:
Siis arki.

Niinpä pyörittäkäämme arkea. Tai kuten se oikeasti on: antakaamme arjen pyörittää meitä. Kyllä se siitä...

PS. Kiitos, ystävät, voinnin kyselyistä. Ihanaa, että välitätte. Ihanaa, että jaksatte lukea sepostuksiani. Kommentoikaa rohkeasti. Ja minulle saa huomauttaa, kun olen väärässä. Ainoa tapa kehittyä on reflektointi, eikä sitä pääse kokemaan ilman keskustelua.