Jokin aika sitten kaverini päätti heittää pois vanhoja kamoja ja romuja, kaiketi yksinkertaistaakseen elämäänsä. Ja yhtäkkiä olikin tyhjää ja autiota. Vieroitusoireita vanhoista tarpeettomista rojuista. Mutta kun niihin oli tottunut. Ja kuka tietää, ehkä jotain niistä olisi joskus vielä johonkin voinut käyttääkin…<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Luen parastaikaa Juhani Seppäsen kirjaa Selvästi juovuksissa, jossa hän kertoo yrityksestään olla vuoden ilman alkoholia. Vaikka häntä tuskin voi luokitella alunperinkään alkoholistiksi, tuntuu alkoholitta oleminen olevan vaikeaa. Se aiheuttaa vieroitusoireita. Alakuloisuutta, halua vetäytyä, ärtymystä.

 

Vieroitusoireet ovat olleet muutenkin ajatuksissani viime viikkoina. Ystävät ovat kyselleet, kuinka lääkkeiden lopettaminen on vaikuttanut mielialaani, onko ollut kovasti ahdistusta? Joitakin oikein maan alla vietettyjä hetkiä onnistuin pitämään vieroitusoireina ja siksi ehkä jaksoin taas kaivautua ylös haudasta. Yhtään paniikkikohtausta en ole saanut kehitettyä. Joten inhimillisellä tasolla pysyttiin ja ylöspäin on nyt matka.

 

Mutta olen selvästi kokenut vieroitusoireita päättyneen suhteen vuoksi. Aluksi, kun olin niin huolissani hänestä ja hänen voinnistaan, en oikein osannut surrakaan. Olin surullinen ja ikävissäni, mutta en osannut surra ”parantavasti”. Sureminen ja henkiset ”vieroitusoireet” alkoivat vasta, kun ei enää tarvinnut olla niin huolissaan. Uskalsin ajatella itseäni ja omaa menetystäni. Välillä tuntui toki aivan ääliömäiseltä surra suhdetta, joka kesti vain muutaman kuukauden, mutta ajalla ei välttämättä ole suurta merkitystä tällaisissa asioissa. Hän pääsi koskettamaan ”sieluani” sellaisesta kohdasta, jota ei ennen ollut kosketettu. Ja sinne tuli vieroitusoireita. Kuin huumeesta. Jo yhden käyttökerran jälkeen.

 

Mutta tuon suhteen jälkimainingit, ne vieroitusoireet, muuttivat muotoaan. Ensin tuntui fyysisiä oireita, oli ikävä häntä ja hänen läheisyyttään. Mutta kommunikaation loppuminen loi hänestä ilottoman ja mykän kuvan. Ja tuo kuva pikkuhiljaa korvasi entistä kuvaa. Ja samalla suru kohdistui toisin: aloin surra sukulaissieluisen suhteen menetystä. Minut vieroitettiin väkisin unelmistani ja toiveistani, haluamastani tulevaisuudesta.

 

Onko näillä vieroitusoireilla mitään yhteistä? Kaverin vanhat roinat, Seppäsen alkoholinkäyttö, minun tulevaisuudenhaaveeni? Kaikki johtuivat jostain tutusta ja turvallisesta luopumisesta. Luopuminen vaatii ”minää” sopeutumaan elämään ilman osaa itsestään. Alakuloisuus ja pahantuulisuus ainakin ovat yhteisinä oireina. Sen sijaan kemialliset vieroitusoireet lääkkeistä lienevät eri maata? Vaikka tietyllä tavalla lääkkeiden lopettaminen on myös luopumista jostain, joka on ollut turvallista. Onhan ollut turvallista luottaa siihen, että elämä ei pääse tolkuttomasti heittelemään (vaikka tuollaiset mielialalääkkeet eivät kyllä ihan aikuisten oikeasti sillä lailla vaikuta, mutta ei kerrota sitä kenellekään, uskotaan vaan).

 

 

Yksikään tässä mainitsemistani vieroitusoireista ei koske selkeää addiktiota. Sellaista en voi kommentoida, koska en siitä mitään tiedä. Onneksi.