Viime päivinä alkoholi ja sen käyttö on mietityttänyt monelta kannalta. Oma käyttöni huolestuttaa, vaikka se ei alkoholismia merkitsekään. Alkoholi ei ole näytellyt arjessani oikeastaan mitään roolia. Silloin tällöin otan pullon olutta tai lasin viiniä. Sen sijaan juhlissa on ongelma. Ongelmana on rajan ylittäminen. Otan nimittäin aina liikaa, kun otan. Juon kuin sieni. Muisti menee ja käytöstavat huononevat. Seurauksena hirvittävä krapula ja morkkis. Eihän sitä usein tapahdu, mutta viimeisen vuoden aikana kolme kertaa. Viimeksi menneenä viikonloppuna.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Viikonloppua on vaikea edes muistella tuntematta suunnatonta häpeää. Kun on hauskaa ja uusia ihmisiä ympärillä, olisi mukava myös lopettaa ilta "arvokkaasti". Niin ei kuitenkaan käynyt. Häpäisin itseäni käytökselläni ja myös ystävääni. Viimeiset kolme päivää on ollut todella kurja ja tyhjä olo. Mutta tekemättömäksi sitä ei saa. On siis vain pakko katsoa itseään peilistä ja jatkaa eteenpäin.

Nyt alkoholi on kuitenkin tullut mukaan arkeenikin. Ei minun käyttämänäni vaan Hänen. Tapaamiset vaikeutuvat erään Hankey Bannisterin vuoksi. Jo muutaman kerran on tapahtunut niin, että kun lapset olisivat kerrankin poissa kuvioista, ei hän olekaan ajokunnossa. Vaikeuksien kohdatessa tekee mieli whiskyä. Ei paljoa, puoli littanaa pulloa vain…

Mikäs ongelma tuossa on? Ei häiritse työntekoa, ei käy lompakolle, ei haittaa ihmissuhteita? Mutta haittaahan se. Minusta tuntuu todella kurjalta, kun minä en houkuta niin paljon kuin humala. Ymmärrän elämäntilanteesta johtuvan väsymyksen ja vaikeudet. Ymmärrän sen, että hän haluaa pitää matalaa profiilia. Hyväksyn ja ymmärrän. Mutta en tätä. Alkoholille en jää toiseksi. Tehköön hän valinnan. Mikä on tärkeintä?