Kaverini antoi jo ajat sitten minulle luettavaksi Charles Bukowskin kirjan Siinä sivussa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minulle ei mitenkään näin äkkisiltään aukea, miksi Ham on Rye on suomennettu siinä sivussa. Mutta varsinkin suomenkielinen nimi on kuitenkin osuva; päähenkilön elämässä kaikki tapahtui siinä sivussa, tylsyyden ja selkäsaunojen välissä. (Tietenkin kirjassa myös kirjoitettiin ja luettiin, joten voi aina kysyä, missä sivussa…)

 

Säästelin Bukowskia parempiin hetkiin ja huomasin, että se oli aivan mainio valinta. Kirjan luki loppujen lopuksi aika nopeasti. Ei voi sanoa, etteikö sitä olisi voinut laskea käsistään, sillä joskus koko homma yökötti niin, että kirja valahti pielukselle ja pysyi siinä. Mutta kerronta ja päähenkilön elämänasenne pitivät otteessaan loppuun saakka.

 

Kirja oli rakenteeltaan kasvukertomus. Kuten tiedätte, kasvua tapahtuu aina, kun kronologisesti edetään. Kasvu voi tosin myös mennä vinoon, voi tulla epämuodostumia induktion seurauksena, ja sen semmoista.

 

Henry Chinaskin kasvu ei olisi voinut mennä kuin vinoon (ja tämä on tietysti näkökulmakysymys). Kun perintötekijät ovat surkeat (genotyyppi), kasvatus pääosin olematonta mutta olennaisin osin väkivaltaa ja ympäristönä 30-luvun lama-Jenkkilä (fenotyyppi), niin voiko muuta odottaa kuin massiivista aknea ja sopeutumattomuutta?

 

"Otahan iisisti! Sinun pitää saada syötävää! RUOKAA!"

Otin pussistani voileivän. Käärin paperin pois ja mursin leivästä palasen.

"Osa sinulle ja osa minulle, vanha veikko!"

Panin koiran osuuden jalkakäytävälle. Se tuli sen luo, nuuhki sitä ja lähti pois luimistellen, pälyillen minua olkansa yli loitotessaan katua pitkin.

"Hei, odota, kaveri! Se oli maapähkinävoita! Tule tänne, saat meetvurstia! Hei poika, tule tänne! Tule takaisin!"

Koira lähestyi taas varovasti. Otin meetvurstivoileivän, repäisin siitä köntin, pyyhin halvan vetisen sinapin pois ja panin sitten palasen jalkakäytävälle.

Koira tuli leivänpalan luo, pisti kuononsa sen lähelle, nuuhkaisi, kääntyi sitten ja lähti pois. Tällä kertaa se ei katsonut taakseen. Se paransi vauhtiaan.

Ei ihme, että olin ollut masennuksissa koko ikäni. Minä en saanut kunnon ravintoa.

 

Siinä sivussa elettiin koulut, armeijat, natsismi ja seksuaalisuus. Henryn onneksi hän ei jäänyt heiveröiseksi eikä tuppisuuksi, joten kiusaajatkin tulivat hoidelluiksi. Alkoholi tarjosi hetkellistä irtiottoa. Usein. Viehättävä persoona Henry ei juuri ollut ja häneen samaistuminen tuskin tulee kovin helposti lukijalle mieleen. Älykkyys, kekseliäisyys ja tietynlainen sinnikkyys kuitenkin saivat lukijan iloitsemaan Henryn pienistä onnistumisista ja varsinkin irtiotosta vanhempiin.

 

Kieli Bukowskilla on nautittavaa, sillä hän ei kaunistele, mutta ei myöskään pyri shokeeraamaan suoruudella. Hän kirjoittaa niin kuin asiat ovat. Hänen näkökulmastaan. Koko romaani onkin kirjoitettu minä-muotoon ja näin siitä puuttuu kokonaan kertojan usein selittelevä tai psykologisoiva näkökulma. Tämä kirja pitää lukea Henryn näkökulmasta. Ilman sympatiaa. Siinä sivussa.

 

 

Charles Bukowski. 2004. Siinä sivussa.

WSOY, Helsinki. (Alkuteos: Ham on Rye. 1982)