Kuka itseään kunnioittava persoona uskaltaa enää tunnustaa omaavansa huonon itsetunnon? Nykyään kuuluu olla persoonallisuushäiriö (jos toiselta kysyy) tai läheisriippuvuus (jos itse vastaat). Oikeastaan nekin ovat jo out. Täytyy reipastua ja lähteä lenkille, ostaa funktionaalisia luomutuotteita ja parit luontaislääkkeet. Et voilà!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jos kuitenkin uskaltaudut myöntämään, ettei itsetuntosi ole kaikkein vahvin, saat epäuskoisia katseita vastaasi. Miten niin sinulla!!!??? Sinähän olet niin rohkea ja ulospäin suuntautunut! Sääliäkö kerjäät?

Melko tavallista on ajatella, että huonoitsetuntoiseksi julistautuva kerjää sääliä tai ihailua, vahvistusta. Paljon vaikeampaa on ymmärtää, että kyseessä on oikeasti ongelma. Ongelma, jonka voi itse tiedostaa, mutta johon vaikuttaminen on vaikeaa. Huono itsetunto syö kantajaansa jatkuvasti. Se on kuin syöpä; se voi alkaa yhdestä kohdasta ja levitä sieltä kaikkialle. Toisaalta se voi koteloitua, eikä häiritse lainkaan, kunnes rehahtaa taas esille. Rakkauden sädehoidossa se kutistuu, voi parantuakin kokonaan. Yhtä kaikki - ongelma se on.

Vahvan persoonan ei luulisi omaavan ongelmia itsetunnon kanssa, mutta se on valitettavasti harhaa. Vahvan persoonan kohdalla ongelmaa ei ehkä usko niin helposti ja hänen saattaa olla melkoisen vaikea myös selittää sitä toiselle. Ongelma voi liittyä vain johonkin tiettyyn osa-alueeseen, esim. ulkonäköön, lauluääneen, kömpelyyteen, seksuaaliseen riittävyyteen... Siksi se ei aina näykään.

Kun toiseen tutustuu, täytyy muistaa, ettei voi vielä tietää, missä hänellä on heikot kohdat. Ei tiedä historiaa, ei ole kokemuksia vaikeuksista. Ennen tutustumista toista kohtelee aivan vertaisenaan, saattaa jopa olla varovainen juuri niillä alueilla, jotka itselle ovat heikoimmat. Kun tutustuu jonkin verran, huomaa toisen vahvuudet. Tällöin olettaa, että tuo toinen itsekin tuntee ja tietää omat vahvuutensa. Esimerkiksi huomaa, että toinen on lahjakas piirtäjä, keskustelija, laulaja, seksikumppani tms., ja olettaa, että hän itsekin tietää asian niin olevan.

Mutta huonossa itsetunnossahan on kyse juuri huonosta itsetunnosta eli -tuntemuksesta. Ja tuntemuksella ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tuntemus on tuntijansa mielestä faktaa vaikka realistisesti arvioiden se on täyttä fiktiota. Toinen on ihan oikeasti mielestään surkea, kaukana lahjakkaasta.

Oma määritelmäni huonolle itsetunnolle on "taipumus uskoa, että on itse muita huonompi". Huono itsetunto on ilmeisesti lähtöisin melko varhaisesta lapsuudesta ja tarpeiden tyydyttämisestä ja sen semmoisesta psykologisesta lätinästä. Ja huonosta itsetunnosta pääsee eroon vuosien psykoterapialla. Mutta voiko siitä päästä eroon muutenkin?

Puoliso, ystävä tai sukulainen ei voi vahvistaa toisen itsetuntoa jatkuvalla kehumisellaan, koska tämä ei kuitenkaan usko sitä todeksi. Huolellisesti kalibroidut mittaritkaan eivät vakuuta huonon itsetunnon omaavaa: hän uskoo epätodennäköiseen virheeseen mieluummin kuin mittariin.

Ehkä paras keino (psykoterapian jälkeen?) päästä ”eroon” huonosta itsetunnosta on elää sen kanssa. Järkeillä. ”Minulla on huono itsetunto tämän asian suhteen, mutta TIEDÄN, etten ole toisia huonompi siinä. Tai vaikka olisinkin juuri tässä asiassa vähän keskivertoa huonompi, se ei tee minusta huonoa ihmistä. Eikä poista mahdollisuuksiani kehittymiseen.” Täytyy itsekin oivaltaa, että itsetunnossa on kysymys tuntumisesta, ei olemisesta.

Vaikka huonokin itsetunto on siis hallittavissa jollain lailla, emme voi mielestäni unohtaa toisten ihmisten vahvistamista. Toisten painaminen on helppoa, joidenkin painaminen vielä helpompaa. Loukkaavat ilmaisut, ilkeys ja välinpitämättömyys satuttavat. Myös palautteen puute satuttaa. Usein vastaamme kysyvälle: ”en ole sanonut, että ruoka olisi pahaa/ lauluäänesi häiritsisi/ seksi kanssasi ei tyydyttäisi/ ulkonäkösi ei viehättäisi” sen sijaan, että kysymättä sanoisimme: ”ruoka oli hyvää/ lauloit hyvin/ seksi oli upeaa, kiitos/ olet kaunis”. Varsinkin itsetunnon heikkoudesta kärsivälle tällainen rehellinen, välitön, positiivinen palaute on enemmän kuin tervetullutta – ja aivan varmasti sillä on merkitystä jokaiselle.

"Ketään ei saa pitää itsestäänselvyytenä”. Mitä kaikkea se tarkoittaakaan: ei saa uskoa, että toinen on vain minua varten, tai että toinen on aina tuossa, tai että hänen kuuluukin tehdä mitä hän tekee, jne. Mutta täytyy muistaa myös se, että ei ole itsestäänselvyys, että toinen tietää olevansa niin mainio, kuin minä tiedän hänen olevan.

 

Ugh. Vuoden ensimmäinen saarna on pidetty.