Ystäväni elää rakastamansa miehen kanssa. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta kuitenkin jokin mättää. Homma ns. pykii koko ajan. Ystäväni yrittää löytää pykimiseen järkeviä syitä suhteesta ja itsestään. Totta on, että ystävälläni on ollut elämäntilanteesta johtuvaa stressiä jo jonkin aikaa, mutta...

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ystäväni löytää aina syyn kaikkeen itsestään. Hän ei osaa ajatella toisen tunteita, hän vaatii liikaa, hän loukkaa toista sanoillaan, hän pyytelee liikaa anteeksi, hän on epävarma… Monia, monia hyviä syitä.

 

Yritän sanoa ystävälleni, että hän on ihan hyvä, tavallinen ihminen. Tekeehän hän virheitä, sanoo joskus pahasti, mutta niinhän me kaikki teemme. Ei siitä kannata ottaa stressiä. Jos mies todellakin häntä rakastaa, hän ymmärtää kyllä inhimillisyyden.

 

Mutta ystäväni ei osaa ymmärtää sanojani, vaan kerää kaiken negatiiviselta vivahtavankin itseensä. Hän käy koko ajan herkemmäksi ja yrittää käyttäytyä "oikein". Samalla hän kuitenkin pyytelee aina vaan pienempiä ja pienempiä "rikkeitä" anteeksi.

 

Varoitan ystävääni tuosta kierteestä; kohta hänen miehensä ei enää jaksa tuota herkkyyttä, sillä ystäväni tapa miettiä joka sanaa ja pyydellä anteeksi ajatuksiaankin, vaatii myös mieheltä tarkkuutta sanojen suhteen.

 

No, kuinka käy. Sen sijaan, että ystäväni yrittäisi muuttaa käyttäytymistään, hän pyytää anteeksi minultakin.

 

Onnistumme kuitenkin keskustelemaan ja ystäväni sanoo ymmärtävänsä kaiken, mitä minä tuon esille. Hänen ongelmansa on kuitenkin se, ettei hän luota lainkaan itseensä tai miehensä rakkauteen. Mitään syytä hänellä ei ole epäillä, sillä mieshän on "kerran sanonut, että rakastaa ja sitä sanaa ei oo peruttu". Joskus mies on toki hiljainen ja etäinen, kyllästyneen oloinen, mutta ihminenhän hänkin on.

 

Ihmettelen, mistä tuo epävarmuus on lähtöisin. Ystäväni kertoo, että hänellä on aina ollut huono itsetunto ja sen vuoksi on tuhoutunut jo muutama ihmissuhde. Hänelle on joku kaikkitietävä "ystävä" sanonut jo parikymmentä vuotta sitten, että hän on vaikea ihminen, koska vaatii toiselta liikaa, ja että hänen suhteensa eivät tule koskaan onnistumaan. Myös eron jälkeen on moni ihminen varoitellut, että uudestakaan suhteesta tuskin mitään tulee.

 

Niinpä ystäväni on nyt opetellut varomaan. Hän vahtii sanojaan, yrittää olla vaatimatta mitään ja pyytelee anteeksi. Hän ei osaa enää elää miehensä kanssa. Hän jatkuvasti pelkää, ettei mies ole onnellinen, että hän ahdistuu. Ja niinhän varmaan tapahtuukin. Sen sanoo meidän kummankin järki.

 

Mietimme ystäväni kanssa, mitä tilanteelle voisi tehdä. Mutta ystäväni on niin väsynyt, ettei hän jaksa tehdä mitään. Hän on täysin varma siitä, että kaikki on hänen vikaansa ja mikään ei koskaan muutu. Ei ole koskaan muuttunut, ei muutu nytkään. Ystäväni haluaisi jättää miehensä. Miksi ihmeessä, kysyn. Siksi, että tämä tulee loppumaan kuitenkin, väistämättä. Ja erosta tulee piinaavaa. En jaksa sitä, hän sanoo.

 

Mutta ei hän halua erotakaan. Hän ei jaksaisi elää ilman miestään, mies on parasta hänen elämässään. Minuakin alkaa jo moinen vatvominen väsyttää. Yritän kuitenkin ymmärtää ystävääni ja hänen ahdinkoaan. Olethan sinä aina pärjännyt hyvin myös yksin, sanon. Varmasti reippautesi on yksi syy, miksi mies sinuun rakastui. Niin, mutta nyt en jaksa mitään yksin, epätoivo lamauttaa. Haluaisin kuolla, mutta en haluaisi antaa kuitenkaan periksi.

 

Minua alkaa jo hieman huolestuttaa. Ystäväni vaikuttaa ihan oikeasti ahdistuneelta, vaikka minusta tuntuukin, ettei ahdistukseen olisi syytä. Tietääkö miehesi näistä ajatuksistasi, kysyn. En ole aivan varma, mutta ei kai hän voi aivan tietämätönkään olla, en ole kuitenkaan varsinaisesti puhunut tästä. Ja hän aina sanoo, että sinä olet ihan hyvä. Ja olehan minä hyvä. Paitsi etten ole, koska olen rasittavan epävarma ja herkkä ja pyytelen anteeksi…

 

No huh huh. Toivottavasti tuo toteutuneelta unelmalta vaikuttanut liitto kestää. Epävarman ihmisen elämä ei tunnu olevan helppoa. Kun ihmisellä on noin vaikeaa itsensä kanssa, on kanssaihmisilläkin hankalaa. Kukaan ei voi tukea toista loputtomiin, tukemisen on oltava vastavuoroista.

 

En osaa neuvoa ystävääni. Kehotan häntä puhumaan miehensä kanssa, koska mies on älykäs ja varmasti ymmärtää.
Mutta miten päästä eroon epävarmuudesta?
Tuttu tunne, eikä irtipääsy ole helppoa.
Ehkä hypnoosi?
Sano sinä.