Kesätuska näyttää jatkuvan. Unettomuus vaivaa, vaikka nukuttaa niin samperisti.

Mie taisin suututtaa sen yksityisyrittäjän, kun miun pitää aina aukoa päätäni...

:(

Tietysti, tottahan se on, että yhteistä aikaa jää kyllä melko vähän, kun toinen on kesät vapaalla ja toinen tekee noin 60-tuntista viikkoa koko kesän. Mutta asian voisi ilmaista kauniimminkin kuin tokaisemalla, ettei toinen tee naisella mitään kun on aina töissä. Nolottaa hölmöys.

Olen tuntenut itseni suunnattoman yksinäiseksi muutamat viimepäivät. Kyllä minulla on ollut seuraa, mukavaa seuraa, mutta kai se sitten ahdistaa, kun ei ole sitä ihmistä, joka olisi lähellä ja jonka vierestä voisi aamulla herätä. Ja jäädä vaikka herättelemään toinen toistaan sänkyyn pitemmäksikin aikaa. Jotain semmoista, jonka kanssa voisi lähteä mökille tai muuten vaan vesille, rantaan, uimaan. Sellaista, joka haluaisi välillä auttaa jaksamaan ja sanoisi: "älä huolehdi siitä auton pakoputkesta. Minä hoidan sen kuntoon." Sitä miestä, jonka kanssa voisi nauraa ja itkeä, pelleillä ja vakavoitua, keskustella, rakastella... Onko sellaista minua varten enää olemassa?

Liian paljon ajatukset pyörivät yksinäisyydessä. Mihin on positiivinen ja räiskyvä persoonani piiloutunut? Vaikka nautin kesästä ja tuosta rannasta tuossa kivenheiton päässä, lapsien naurusta, se ei silti jaksa kantaa voimana yli näiden unettomien tuntien aamuyöllä.

Ystäväni Lasse on alkanut taas kuvata ja pidän hänen oivalluksistaan. Tämä virtuaaliaikakausi mahdollistaa sen, että muutkin kuin minä voivat kuvia ihailla. Yksi osoitteista on http://aukea.net/mp/db/_users/tiedot/?num=2514897, sieltä pääsee moniin kuviin. Tuolta aukealta on "napattu" tämä kuva, jonka nimi on Aurinkolaiva. (http://aukea.net/mp/db/Teos/yksi/?K=2890651&NRO=1&AINOA=1). Kuvateksti kuuluu: "Hän odottaa kevättä ja samalla pelkää sitä". Juuri sellainen on minunkin oloni nyt: toivoisin niin kovasti auringon saavan minut hehkumaan, mutta kuinka minun sitten kävisi? Onko onnellisempaa hehkua hetken vai olla turvallisesti kaunista jäätä.?

                                                              Kuva: Lasse Huittinen, Aurinkolaiva