Sori, jos sekoilen. En ole nukkunut viime yönä silmänräpäystäkään nukahtamisenauttamistoimenpiteistä huolimatta. Sen sijaan itkin koko yön ja olin huolissani.

Luulin, että jaksaisin olla Hänelle tukena. Mutta ei se mennyt niin. Ei voi tukea toista paranemisessa, jos tämä itse ei tee elettäkään huolehtiakseen itsestään. Itsestään huolehtiminen on itsensä kunnioittamista. Itsensä kunnioittaminen on ehto sille, että voi kunnioittaa toista. Vähän sama juttu, jos väität rakastavasi toista etkä kuitenkaan rakasta itseäsi.

Ai mitennii? No siksi, että rakkaudella pitää olla jotain arvoa. Mitä arvoa on sellaisella rakkaudella, jota osoittaa ihminen, joka pitää itseään nollana? Mitä voi antaa sellainen ihminen, joka antaa vaan tyhjyydestä? Sen sijaan jos rakastat ja arvostat itseäsi, on rakkaudellasi arvoa. Minä, joka osaan rakastaa ja arvostaa itseäni, rakastan juuri Sinua. Vai: minä, joka en itsekään pidä itseäni kuin paskakasana, rakastan juuri sinua… Juu, kiitti vaan. Ei oo varmaan kauhean korkea vaatimustaso.

Mitä osoittaa se, ettei ihminen huolehdi itsestään? Unohtaa omat tarpeensa täydellisesti jonkun toisen takia? Sitä, ettei itse ole mielestään huolenpidon arvoinen.

Kun vanhempi, äiti tai isä, ei huolehdi itsestään, vaan tekee kaiken mitä lapsi haluaa, kertomatta koskaan, ettei nyt juuri ehtisi tai jaksaisi (ja että on itse asiassa kuoleman kielissä), hän osoittaa lapselleen, ettei hän itse ole välittämisen arvoinen.

Viisaus nimeltä Kymmenen Käskyä sanoo ”kunnioita isääsi ja äitiäsi”. Kunnioittaminen on aika vaikeaa, jos isä tai äiti jatkuvasti käytöksellään osoittaa, ettei ole kunnioittamisen arvoinen.

Oliko sekavaa, vai olenko oikeassa? Taas.