Jup. Nyt on yksi stressietappi tälle syksylle ohi. Joulujuhla. Kuinka se voi aina ollakin niin stressaavaa? No, kenraaliharjoitus OLI katastrofi, mutta itse juhlassa kaikki sujui kuten oletettavaa oli. Omat pikkuteinini kyllä hieman oikaisivat mutkia; yksi lausui tangonsa runona, toinen luki runonsa paperista, paperi naaman edessä. Oma vaikutuksensa näihin valintoihin lienee ollut katsomossa istuneilla pojilla, jotka aiheuttivat vatsanpuruja tytöille pelkällä läsnäolollaan.

Joulutyhjyys tekee tuloaan kovaa kyytiä. Koti on vieläkin kuin hävityksen kauhistus enkä oikeastaan aio kantaa huolta sen siivoutumisesta. Kyllähän tänään meinasivat pelihousut (tai oikeastaan juhlahame) revetä, kun kotiin tultuani jouduin toteamaan tiskien yhäkin lojuvan tiskipöydällä ja sotkun vain lisääntyneen. Eikä kukaan ottanut kuuleviin korviinsakaan vienoa kehotustani pöydän siivoamisesta ja teen keittämisestä. Ja yhdeksänvuotiaani yritti myrkyttää meidät hajuvedellä pelkkää ilkeyttään.

Mutta joulujuhla on kuitenkin ohi. Koulumme viimeinen, todennäköisesti. Huomenna siivoamme jäljet ja syömme jouluaterian. Jos aikaa jää, pakotan lapset lukemaan innokkaasti pulpettikirjoja, että itse ennätän kirjoittaa todistukset. Sitten onkin enää torstain todistusten jako. Ja vähän lomaa. Hyviä kirjoja odottaa jo pinossa...