Nyt kun sinkkuna pitkää kesälomaa viettelen, on mieleeni hiipinyt pieni toive siitä, että olisi joku, jonka kanssa jakaa yhteisiä kesämuistoja vielä syksyllä. Lapsiahan tässä pyörii kyllä, mutta ajattelin sellaista aikuisten juttua enemminkin.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

No, aloin tyttäreni mukaan säälittäväksi (?) ja ilmoittauduin nettitreffisivustolle seuraa hakemaan. Ja kyllä, seuraa löytää melko helposti. Mutta sitten ongelmana on se kolahdus-puoli. Otin yhteyttä kiinnostaviin profiileihin ja sain itsekin yhteydenottoja.

 

Heti löytyi mies, joka oli terävä ja suorasanainen. Mutta kuinka ollakaan, olimme kumpikin liian suorasanaisia ja keskustelusta tuli piikikästä. Liian vaikeaa: hyllytettyihin. Vastailin kohteliaasti kaikille yhteyttä ottaneille. Paitsi varatuille. Leikkimään en jaksa ruveta. Muutaman miehen kanssa vaihtelin lyhyitä viestejä tyyliin "mitä sulle kuuluu? mulle kuuluu hyvää". Mutta kun olin hakenut keskustelevaa tyyppiä, hyllytin kohteliaasti nämäkin miehet.

 

Heti kohta yhteydenottoihin tuli mukaan todella mielenkiintoinen herrasmies, jonka harrastukset sopivat yhteen omieni kanssa ja jonka maailmankatsomuskin tuntui olevan kohdallaan. Hänen profiilissaan oli kuvakin ja hän sai minut aina hymyilemään ja hyvälle tuulelle. Tuntui, että nyt kolahti. Osui ja upposi. Mutta sitten mieleen hiipi epäilys... Mitäs kun tuo mies on niin hyvä ja tasapainoinen ihminen ja minä olen tällainen resuisen menneisyyden omaava keskiluokkainen rääväsuu? Jos hän onkin vain haave siitä, millainen elämä voisi olla, jos olisin "kiltti tyttö"?  Ehkä tähän kolahdukseen ei saa luottaa. Pakoon, pakoon. En halua toivoa liikoja.

 

En kuitenkaan hyllyttänyt tätä miestä, vaan kirjoittelu jatkuu ja sävy on muuttunut ehkä hieman vapaammaksi. Mielenkiintoista on huomata, että kun hänen harrastuksensa ovat samankaltaiset kuin omani eikä hänellä ole pitkää kesälomaa, on hänellä aina kiire ja viestittelyväli pitkä...

 

Samaan aikaan tämän kolahduksen kanssa kolahti toisaallakin. Mies, jonka menneisyys oli samankaltainen kuin omani. Mies, joka varmasti tiesi elämästä myös varjopuolet. Hänen kanssaan keskustelu oli vilkasta viestein ja puheluin. Aloin hyllyttää muita yhteyksiä vauhdilla. Oikeastaan vain pari muuta jäi, vaikka etsintäni oli vasta aivan alussa. Luulin, että tälle jutulle on tulevaisuutta. Aika pian myös tapasimme. Vietimme mukavan päivän ja aloin jo suunnitella suurin piirtein talon myyntiä. Mutta selvisikin, että tämä tunne oli kuitenkin vain yksipuolista – minä en ollut kolahtanut hänelle. Tuosta lyhyestä "suhteesta" jäi kuitenkin hyvä mieli; toivoa varmaankin on.

 

Jotta elämä ei olisi liian selkeää ja helppoa, tuli uusia ihmisiä mukaan kuvioihin kuin vahingossa. Yksi mukava mies samasta kaupungista, erilainen kuin minä, ehkä liiankin erilainen. Tapasimme kuitenkin – minä sillä ajatuksella, että kumpikin näkee, ettei homma onnistu – ja kuinka ollakaan, juttu luisti hyvin.

 

En tiedä oliko tämä kolahdus vai ei. Ehkä ei. Ehkä enemmänkin yllätys. Mutta onko sillä väliä tapahtuuko varsinaista kolahdusta? Mikä kolahduksen merkitys on? Exäni kolahti aikoinaan kerralla ja kovasti. Rakastuin, rakastin, uskoin kaiken kestävän ikuisuuksiin. Mutta eipä niin vain käynyt. Ja minä olin lopulta se luovuttava osapuoli. Miksi siis luottaa kolahduksiin?

 

Itse asiassa mielestäni tämä nettitapailu on jopa varmempi keino löytää "se oikea". Kun ei tavata, mutta keskustellaan ja tutustutaan toisen ajattelumaailmaan, saadaan selkeämpi kuva yhteisistä mielenkiinnon kohteista. Eikä hommaa häiritse se, jos kemiat osuvat kohdalleen. Jos lopulta kemiat eivät kohtaa, voidaan säilyä ystävinä eikä kolahteluista jää mustelmia.

 

Tällä hetkellä listoillani on kolme henkilöä. Sen samasta kaupungista olevan lisäksi on vielä yksi, joka ei suostunut hyllytetyksi, vaikka hyllyttämiseen olisi ollut tuhat hyvää molemminpuolista syytä. Ja toinen, joka yllättäen on ensimmäinen omaikäiseni, johon edes olen ottanut yhteyttä. Hänen kanssaan eteneminen on ollut puolin ja toisin tunnustelevaa. Saa nähdä mihin tämä kaikki johtaa. Että kolahtaako vai ei ja missä kolahtaa ja varsinkin: onko sillä merkitystäkään?