Kauhea kaaos. Kaikessa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kotona on niin sotkuista, etten tajua, kuinka täällä voi olla olemassa. Pyykkivuori on jälleen kohonnut korkeuksiin, kun kaksi päivää ovat pesukoneet olleet hiljaisina. Kukaan ei ole tyhjentänyt biojäteastiaa. Ja pojan huoneen seinät ovat vieläkin ilman maalia.

Koulussa on kiire, kuten aina ennen joulua. Yhtäkkiä huomaan, että joistakin aineista on aivan mahdoton antaa numeroita, kun ei ole edes kokeita pidetty. Joulunäytelmä on vielä harjoittelematta ja lavasteet tekemättä. Luokan seinillä on syksyisiä kuvataiteen töitä. Joulua en näy vielä missään.

Työpaikan ilmapiiri on muutenkin kireä, sillä kunnan päättäjät ovat päättäneet saada meistä tarpeekseen ja lakkauttaa koko koulun kevääseen. Paineet "näyttämiseen" tuntuvat olevan kovat ja kollegalla hermot kireällä. Vai minäkö se vaan otan helposti itseeni…?

Joulun alla omienkin lasten kiireet tuplaantuvat. Kouluun saa etsiä jos jonkinlaista hepenettä ja päähinettä, eväitä tarvitaan ja harjoituksia on kummiin aikoihin. Harrastuksissa joulunäytökset ja konsertit aiheuttavat paineita kalentereihin. Myös äidille, sillä vanhempia tarvitaan järjestelyissä. Ja bensaa kuluu, kun kuskataan yksi sinne ja toinen tänne ja kaverit kanssa…

Joulu tuntuu muutenkin juuri nyt enemmän kirosanalta kuin kristilliseltä ilonjuhlalta. Rahat ovat loppu, vaikka on vasta alkukuu. Lahjat ostamatta, laskutkin maksamatta. Ja lapset haluavat leipoa. Enkä minä edes ole leipuri… En ole pullantuoksuinen äiti, vaikka voisi kai sekin olla vaihtoehto. Ainakin jos se toisi mukanaan rauhallisen, siistin ilmapiirin. Mutta siltikin pitäisi vielä osata leipoa...

Kaaosta on myös rakkauselämässä. Ehkä kuitenkin jo hallittua kaaosta. Kun lapsia on tässä lapsellisten suhteessa yhteensä seitsemän ympärillä, riittää hulinaa ihan kotitarpeiksi, kummankin kodin. Muutama teini ja teinien ongelmat, muutama alakoululainen ja - ainakin "tyhmä äiti". Ja kun sekä tämä tyhmä äiti että se toinen puolisko suhteesta haluavat olla vastuuntuntoisia ja läsnä lapsilleen, jää uuden suhteen syventymiselle yhäkin pääasiassa vain niitä yöaikoja. Puheluita, ehkä tapaamisiakin joskus. Ja valvomista.

Kaipa tuoreeseen suhteeseen aina kuuluu myös tietynlainen epävarmuus. Riitänkö minä, jaksanko yli oman arkeni, jaksaako hän yli oman arkensa? Tunteita on sydän täynnä, mutta välillä ne on pystyttävä siirtämään syrjään, että arjen pyörittäminen onnistuu. Entä jos ne unohtuvatkin syrjään?

Eivät unohdu! Päätinhän olla rohkea. Jo nyt on kipuiltu kiukkuamisen kanssa, alkoholin kanssa, lasten karkailujen ja pässinpäämäisyyden kanssa. Ja on selvitty. Tähän saakka. Rehellinen asioista puhuminen sekä tasapaino tunteiden ja järjen välillä tuntuvat kantavan suhdetta. Eikä ripaus tervettä huumoria ainakaan hommaa pahenna…

                                   ****************************

Voi hitsi, mie sitten tykkään Siusta! Olet se palava pensas, joka valaisee yli tämän kaaoksen. Haluan kuulla, haluan kuunnella, haluan ymmärtää. Ja riisun kengät…