Voi että pännii!

Kävin muutaman päivän reissussa. Takaisin tullessani en saanut öljypoltinta päälle. Talo oli kylmä, vaikka onkin kesäkuu. Vesi varaajassa oli kylmää, joten suihkusta oli turha haaveilla. Mutta ajattelin kuitenkin positiivisesti, että yö nukutaan niillä lämpimillä peiton alla ja aamulla soitetaan apua paikalle, kun sopivasti on maanantaikin.

No, aamulla kävelytin koiran ja kävin ihmettelemässä poltinta. Ei, vieläkään ei käynnisty. Tai käynnistyy kyllä, mutta sammuu samantien. Soitanpa kaverille, joka tietää kaiken polttimista. Hain puhelimen ja aloin näpytellä.

Jaa, puhelin vain piipittää. Sammutan ja yritän kytkeä päälle uudestaan. Muistikorttia ei rekisteröidä. No, eihän hätä ole tämän näköinen, tyttärelläni on puhelin. Jaa, no eipä toimi sekään; lasku on maksamatta ja kummatkin puhelinliittymät ovat minun laskunsuorituskykyni varassa. Että silleen.

Mutta kun hätä on suurin, on apukin lähellä. Isä tuli paikalle kuin itsestään. Ei hän minua tullut kylläkään auttamaan vaan tyhjentämään kameransa tietokoneelleni. Kun kerroin öljypoltinongelmastani hän totesi mokomien laitteiden olevan helvetinkoneita ja saarnasi minulle hetken, että varmasti jokin muu lämmitysjärjestelmä olisi halvempi. Ja koskas meinaat nuo puut sahata tuolta pihalta? Eikun saha käteen ja heilumaan, tyttö.

Niinpä sitten minä ähräsin polttimen kanssa puhdistellen valokennoa ja suodatinta ja haisten pakokaasulle ja öljylle. Naama noessa. Ja isä. Isä istui koneella ja huuteli minua katsomaan kuviensa onnistumista. Ja pitihän ne polttaa cd:llekin. Kukas sen tekee, jos minä vaan poltinta rassaan...

Joskus tuntuu siltä, että olen yksin maailmassa, jossa ei ole miehistä apua saatavilla millään. Onneksi nainen on sitkeä olento. Mutta onko aivan pakko itse osata kaikki? On. Senhän opin jo pienenä. Luota itseesi, osaat kyllä. Ja jos et osaa, kysy äidiltä.

Mutta kun aina ei vaan millään meinaa jaksaa.